Korkeaa koulua

Opiskelemaanhan tänne on tultu (krhm), joten lienee paikallaan omistaa muutama sananen myös Cork School of Musicille, koululle, jonka opiskelija olen tämän lukuvuoden. Vielä Suomesta lähtiessä en tiennyt juuri mitään kyseisestä laitoksesta ja saatoin vain arvailla koulun tasoa, mainetta ja viihtyisyyttä. Koulun nettisivujen mukaan neliöitä on 12 000, kaikkia mahdollisia tiloja joka lähtöön, hienoja tietokoneita ja flyygeleitä siellä sun täällä ja resurssit joka suhteessa kohdallaan, mutta paljon muuta ei sitten kerrottukaan. Ei kai niitä tärkeitä asioita olekaan mahdollista latoa nettisivuille objektiivisina tosiasioina. Tänne tultuani olen saanut selville, että koulu on hyvässä maineessa Irlannissa ja opiskelijoita tulee pidemmältäkin. Yleisestä tasosta on vielä vaikea sanoa yhtään mitään, kun en ole vielä päässyt kuuntelemaan oppilaskonsertteja tai mitään sellaista. Tunnelma on erilainen kuin omassa koulussani Suomessa, mutten osaa asetella sitä akselille huonompi-parempi. Erilainen vain.

Tiedoissani Irlannin koulutusjärjestelmästä on vielä paljon ammottavia aukkoja, mutta jotain olen sentään saanut selville. CSM:n full-time studentit, kokopäiväiset opiskelijat, ovat lukiosta valmistuneita ihmisiä, jotka tekevät tutkintoa nimeltä Bachelor of Music. Saman tutkintonimikkeen alle asettuvat omat opintoni täällä, vaikken täältä aiokaan valmistua. Bachelor of Music on täällä vähän sekalainen koulutusohjelma. Jokaiselle vuodelle on muutama kaikille pakollinen kurssi, kuten esimerkiksi instrumenttiopinnot sekä musicianship, täkäläinen vastine säveltapailulle ja teorialle. Näiden lisäksi jokainen saa käydä mieleisiä valinnaisia kursseja, liittyen instrumenttiopetukseen, ryhmäopetukseen, musiikkiterapiaan, musiikkiteknologiaan, johtamiseen ja orkestrointiin, historia- ja teoria-aineisiin... Kaikki valmistuvat kuitenkin samalla nimikkeellä, Bachelor of Music, kurssivalinnoista riippumatta, eikä tämä tutkinto vielä yksinään valmista mihinkään ammattiin. Valmistuneet voivat hakea mieleisensä alan maisteriohjelmaan, joista sitten valmistaudutaan opettajiksi, muusikoiksi, teknikoiksi tai kuka miksikin. Bachelor -ohjelman lisäksi CSM:ssä tarjotaan maisteriohjelmia muusikoille ja musiikkiteknikoille. Klassisen musiikin lisäksi siellä pyörivät myös musiikkiteatterin ja popmusiikin koulutusohjelmat. Tämän kaiken lisäksi CSM toimii musiikkiopistona, ja iltapäivisin käytävät täyttyvät eri-ikäisistä part-time studenteista, jotka tulevat soittotunneille, yhtyeharjoituksiin ja teoriatunneille. Koulun demografia on siis kaiken kaikkiaan hyvin monipuolinen ja sekalainen, ja sinne 12 000 neliöön on helppo kadottaa itsensä.

Oppituntien ja harjoittelemisen yksityiskohdat tuskin kiinnostavat ketään muita kuin opiskelukavereitani (jos heitäkään...), mutta kerron niistä silti! Oma blogi, oma lupa! Omassa koulussani olisin nyt kolmannen vuoden opiskelija, ja kolmosten tunteja minä käyn täälläkin. Kurssivalintani ovat hämmentävä sekasotku, eikä lukujärjestykseni muoto ole vielä neljän kouluviikonkaan jälkeen täysin lopullinen, mutta jonkinlainen perusarki on jo ehtinyt muodostua. Täkäläisten opiskelijoiden täytyy tehdä vuodessa 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa käytännössä kuutta kurssia syksyllä ja kuutta keväällä. Minä vetelen täällä vähän freelancerina, en käy kaikkia pakollisia kursseja enkä tee yhtä paljon opintopisteitä kuin irlantilaiset opiskelijat.
Tällä hetkellä käyn neljää kurssia: Repertory Engagementia, Core Instrumental Studiesia, Class Teachingia ja musiikkiterapian Keyboard Skills -osiota. Toiveissa olisi päästä tekemään myös Kodaly-inspired Music Educationia, mutta vielä neljän kouluviikonkaan jälkeen koulu ei ole osannut päättää, järjestetäänkö kurssia. Tulen varmasti omistamaan vielä oman kirjoituksen irlantilaiselle asioidenhoitokulttuurille, mutta todettakoon jo tässä vaiheessa että tuon kurssin kanssa jahkaaminen on siitä erinomainen havainnollinen esimerkki.

Repertory Engagement on hämmentävä yhdistelmä musiikin historiaa ja yhteismusisointia. Viikoittain istutaan tunti luennolla ja kaksi ja puoli tuntia "large ensemblen", käytännössä orkesterin tai kuoron, harjoituksissa. Minun kurssini on numeroltaan viisi, mikä tarkoittaa, että luennoilla kuunnellaan romantiikan ajan säveltäjiä. Lopputentissä pitää sitten tunnistaa näytteitä säveltäjän, teoksen ja teoksen osan tarkkuudella. Jipii. Minun iso ensembleni on yli satahenkinen sekakuoro, joka tulee joulukuussa esittämään koulun sinfoniaorkesterin kanssa Honeggerin Joulukantaatin. Kuorossa on vähän opiskelijoita ja paljon aikuisia musiikinharrastajia; altoissa opiskelijaedustus muodostuu itseni lisäksi kahdesta ihmisestä. Kevyiden sekaannusten, informaatiokatkosten ja minulle annetun virheellisen tiedon takia olen sekakuoron lisäksi myös pienemmässä, pelkästään opiskelijoista koostuvassa naiskuorossa. Minua ei kahdessa kuorossa oleminen haittaa tippaakaan, mutta tällä hetkellä en saa toisesta ollenkaan opintopisteitä, ja se vähän haittaa.
Class Teaching on täällä lähin vastine oman alani opinnoille Suomessa. Syksyllä perehdymme 5-7-vuotiaiden lasten musiikinopetukseen kouluissa ja keväällä oppeja pääse sitten soveltamaan käytännössä; kukin opiskelija käy kahdeksan viikon ajan kerran viikossa pitämässä musiikintunnin yhdelle koululuokalle. Kurssin sisältö on tähän mennessä ollut aika tuttua ja turvallista, mutta lähestymistapa lasten musiikinopetukseen on täällä monessa kohtaa erilainen kuin Suomessa. Tällä kurssilla myös näkyy selvimmin kieli- ja kulttuurimuuri. Minulla ei ole minkäänlaista laulu-, loru- tai leikkireserviä valmiina, vaan jokaista tehtävää varten täytyy tehdä erillinen tutkimustyö. Lasten opettaminen englanniksi jännittää jo nyt, mutta onneksi tässä on vielä jokunen kuukausi aikaa parantaa suullista kielitaitoa ennen harjoittelua.
Musiikkiterapian kurssi - tai lähinnä kurssille pääseminen - on tuottanut täällä siinä määrin ongelmia, etten viitsi niitä alkaa tarkemmin selostaa. Kaiken säheltämisen lopputuloksena teen nyt musiikkiterapiakurssille vaadittavaa keyboard skills -osiota toisen vaihto-opiskelijan kanssa siten, että meillä on tunti instrumenttiopetusta viikossa ja sen lisäksi pitäisi väsätä jonkinlaista portfoliota - ei sillä, että minulla olisi sen tekemiseen mitään ohjeita tai ylipäätään kovin selvää käsitystä siitä, mitä minulta odotetaan. Kurssin yhteys varsinaiseen musiikkiterapiaan on minulle vielä hämärän peitossa, mutta on toki ihan mukavaa käydä kerran viikossa opettelemassa soittamaan lastenlauluja pianolla. Lähinnä kurssi kai tähtää siihen, että meillä olisi vakaat säestys- ja improvisointitaidot. Luulin olevani säestyksen kanssa aika selvillä vesillä opiskeltuani vapaata säestystä pari vuotta, mutta iloitsin liian aikaisin. Tämä opettaja antaa meille aukikirjoitetut sovitukset kappaleista ja niitä sitten yritän opetella. Ja toki soinnut on nyt heivattu vasempaan käteen, kun olen juuri kahden viime vuoden aikana vakuuttunut, että ne eivät kuulu sinne...
Core Instrumental Studies on minun tapauksessani hienosteleva nimi laulutunneille. Opettajani on alunperin amerikkalainen, keski-ikäinen mies, mikä tunti minusta hyvin pelottavalta lähtöasetelmalta. Asetelman takaa kuitenkin paljastui erittäin mukava ihminen, jonka opetustyylikin tuntuu tähän mennessä ihan tarkoituksenmukaiselta. Jonkinlaista kulttuurirailoa välillämme kyllä on - välillä tuntuu, että hän pitää minua mystisen kireänä ja arkana pohjoisena olentona, jolle täytyy jatkuvasti vakuutella, että kaikki menee ihan hyvin. Itseäni taas joskus ahdistaa se, miten luottamuksellista ja välitöntä oppilas-opettaja -suhdetta minulta odotetaan jo näin parin laulutunnin jälkeen. En näe mitään estettä sille, että tällainen suhde vuoden mittaan muodostuisi, mutta minulle ei ole mitenkään luontevaa laukoa kaikkia mielipiteitäni ja selostaa syvimpiä tuntojani puolitutulle ihmiselle, vaikka tämä olisi kuinka mukava.

Harjoitteleminen täällä on ihan erilaista kuin Suomessa. Treeniluokkia on paljon enemmän ja ne ovat suuria ja hyvinvarusteltuja. Monesta löytyy Steinwayn flyygeli, joiden kilkuttaminen on aika jumalaista, vaikka en pianoista mitään ymmärräkään. Vähän eri meno kuin LAMKin kellariluokkien rämäpianoiden kanssa... Luokat on ripoteltu ympäri koulun viittä kerrosta ja ne pitää aina erikseen varata vahtimestarilta omaan käyttöön. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Se, kuinka pitkäksi aikaa luokan saa varata, riippuu vuorokaudenajasta, enkä ole vieläkään ihan selvillä systeemin kaikista hienouksista. Maksimissaan treeniaika on joka tapauksessa kolme tuntia kerrallaan. Hyvää on se, että jos tietää, että nyt on kaksi tuntia luokka-aikaa, se tulee yleensä käytettyä kohtalaisen tehokkaasti (ellei sitten unohdu soittelemaan sillä ihanalla flyygelillä jotain ihan muuta). Systeemi auttaa itsekuria myös siinä mielessä, että jos luokan on varannut neljäksi, harjoittelemaan on myös mentävä neljäksi eikä koululle lähtemistä voi lykätä loputtomiin. Järjestelmän jäykkyys tuo kuitenkin tullessaan paljon ikävääkin. Minä harjoittelisin mieluummin pidempiä aikoja siten, että välissä on taukoja. Parin tunnin harjoitusajasta ei kuitenkaan paljoa viitsi omistaa taukoiluun, ja mitäpä sillä tauolla tekisikään? Ensimmäisessä kerroksessa on opiskelijoiden oleskeluhuone, mutta jos on harjoittelemassa neljännessä kerroksessa, ei portaita viitsi juosta edestakaisin kymmenen minuutin paussin takia. Kaipaan kellarihengailua, kaipaan sitä niin paljon! Olen vakuuttunut, että jos täällä olisi LAMKin tavoin kellari, olisin jo paras ystävä kaikkien irlantilaisten opiskelukavereitteni kanssa. Täällä ei myöskään pikaharjoittelu onnistu. Jos haluaisi lämmitellä parikymmentä minuuttia ennen laulutuntia, ei sitä varten oikein viitsisi varata luokkaa. Ei sitä välttämättä myöskään saa. Esimerkiksi tiistaisin ja keskiviikkoisin luokan saaminen missään vaiheessa päivää, saati silloin kun sitä tarvitsisi, vaatii runsaasti hyvää onnea ja planeettojen oikeanlaista asentoa.

Kokonaisuudessaan CSM on melkoinen koneisto, joka kaikesta kaoottisuudestaan huolimattaan tikittää. Tunnen edelleen jokapäiväisessä koulunkäynnissäni enemmän selviytyväni kuin opiskelevani, mutta yritän olla kärsivällinen. Olen ollut koulussa ja koulun vuoksi hurjan iloinen, innostunut, kiehuvan raivoissani, epätoivoisen väsynyt, utelias, riemukkaan motivoitunut, turhautunut ja ennen kaikkea täysin hämmentynyt, eikä tämä tunnekirjo ole lähiaikoina ainakaan kaventumassa, mutta kaikesta on tähän mennessä selvitty, usein jopa hyvillä mielin. Kyllä (kai) minusta vielä (jonkin sortin) CSM:läinen kuoriutuu.